Luottamus turkisalan tulevaisuuteen

Turkisteollisuudessa yksikään päivä ei ole edellisen kaltainen. Bjarne on työskennellyt turkisalalla yli 20 vuotta, ja aloittaa ensi vuonna viidennen vuotensa Torp Frysin toimitusjohtajana. Hän katsoo alan tulevaisuuteen realistisen optimistisesti.

Bjarne hidastaa moottoriveneen vauhtia ja osoittaa vedessä kohtaa, jossa aallot murtuvat. Vaikka vedenpinta on nyt matalalla, pystyy hädin tuskin näkemään kiven, jota vasten aallot lyövät. Vedenpinnan ollessa korkeammalla kiveä ei näy ollenkaan ja siihen osumisen riski on olemassa. Kokemus ja tieto voivat jossain määrin suojata törmäyksiltä. Kaikkea ei voi kuitenkaan ennustaa. Sama pätee turkiselinkeinoon.

− Aiemmin tarhat olivat pienempiä, ja oli yleistä, että rinnakkain hoidettiin sekä tarhaa että maanviljelyä. Jos turkiselinkeino kannatti heikommin, oli aina olemassa toinen tukijalka. Tänä päivänä tilanne on toinen. Tilat ovat suurempia ja usein ainoa tulonlähde. Laskusuhdanne iskee lujemmin. Siksi on tärkeää suunnitella talous huolellisesti myös hyvien jaksojen aikana, selittää Bjarne.

Bjarnen mielestä paljon on kiinni omasta asenteesta – täytyy päättää suhtautua tulevaisuuteen optimistisesti. Varaudu pahimpaan, mutta tavoittele parasta.

On selvää, että Torp Frys näkee turkiselinkeinon tulevaisuuden myönteisenä: Bjarne kertoo heidän investoivansa vielä yhteen tuotantolinjaan, osana toimitusvarmuuden turvaamista. Ajallisesti lähin investointi on tytäryhtiö Oy TF Products Ab:n suunniteltu keittämö Kolpissa, Pedersöressä.

Keittämössä on tarkoitus keittää turkiseläinten ruhoja ja teurastuksen sivutuotteita, jotka käytetään raaka-aineena turkiseläinten rehun valmistuksessa. Ajanjaksolla 1.11 – 15.1. keitetään arviolta 8500 tonnia tuotetta. Yhtenä maan suurimmista rehun valmistajista Torp Frys haluaa kantaa vastuunsa ja huolehtia noin 200 asiakkaansa turkiseläinten ruhoista.

− Hyvä raaka-aine on käsiteltävä nopeasti ja se vaatii kapasiteetin, joka tämän hetken tilanteessa ei määrättyinä aikoina ole ollut riittävä. Näemme tilanteen korjaamisen olevan meidän tehtävämme. Samalla luomme alueelle uusia työpaikkoja.

Suunnitteilla oleva keittämö on kuitenkin kohdannut nimetöntä vastustusta. Bjarne täsmentää, että hän toivottaa avoimen keskustelun tervetulleeksi. Yritys on mm. kutsunut yleisöä keskustelemaan keittämöstä. Sitä vastoin hänestä ei ole hedelmällistä keskustella nimettömien kritisoijien kanssa. Sen sijaan on valittu faktatiedon esiintuominen Torp Frysin omissa kanavissa.

− Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä. Minä kunnioitan sitä. Mutta olen myös sitä mieltä, että täytyy pystyä vastaamaan mielipiteestään. Nimettömänä esiintyminen saa aikaan sen, että ei joudu kantamaan vastuuta sanomisistaan. Siten on helpompi tuoda esiin perättömyyksiä.

Bjarne ohjaa veneen rantaa kohti. Suvun yhteisellä kesämökillä odottaa kahvipannu ja mustikkapiirakka. Ennen rantautumista hän haluaa vielä sanoa jotakin.

− Torp Frysin menestys perustuu henkilökunnan panostuksiin. Tiedän, että se kuulostaa todelliselle kliseelle, mutta se on totuus.

Kysymykseen siitä, kuinka hän itse käsittelee menestystä, hän vastaa:

− Kiitollisuudella, vilpittömällä kiitollisuudella.